Mainos

Pohjois-Korea jatkaa ärsytyslinjalla

Pohjois-Koreaa voisi nimittää vaikkapa maailman johtavaksi jääräpääksi.

Maan tiukka linja muiden valtioiden suhteen saa jatkoa: nyt Pohjois-Korea on ilmoittanut asettavansa syytteeseen Kiinan rajalta viime kuussa pidättämänsä amerikkalaisjournalistit.

Pohjois-Korea vetää täysin omaa linjaansa kaikessa. Se teki ohjuskokeen ankarasta kansainvälisestä vastustuksesta huolimatta. Se vetäytyi kuuden maan neuvotteluista, joiden tavoitteena on jo vuosia ollut saada Pohjois-Korea luopumaan ydinohjelmastaan.

Journalisteilla "pahansuovia aikeita"

Amerikkalaisten journalistien pidättäminen on kuin tarkoitettu ärsyttämään länsimaita.

Naiset pidätettiin Kiinan ja Pohjois-Korean väliseltä joelta, koska Pohjois-Korean mukaan he olivat alueella laittomasti ja pahansuovin aikein. Toimittajien oikeudenkäynti alkaa juuri, kun YK:n turvallisuusneuvosto on arvostellut ankarasti Pohjois-Koreaa tiedeohjelman osaksi naamioidun ohjuskokeen takia.

Clinton: Ei pidä antaa periksi

Viimeksi tällä viikolla Pohjois-Koreassa vieraillut Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoo, ettei helppoa ratkaisua Pohjois-Koreaa ympäröiviin kiistoihin ole. Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton taas on sanonut, että Yhdysvallat on halukas keskustelemaan Pohjois-Korean kanssa, mutta korosti samalla, ettei kenenkään pidä antaa periksi Pohjois-Korean tempoilevalle käytökselle.

Edellisen kerran Pohjois-korea pidätti amerikkalaisen rajajoelta 13 vuotta sitten. Silloin amerikkalaisen turvalliseen palauttamiseen kului kolme kuukautta.

Parasta aikaa Pohjois-Korea pitää vankinaan myös eteläkorealaista, jonka väitetään herjanneen Pohjois-Korean poliittista systeemiä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.