Mainos

Video: "Voimme iskeä Yhdysvaltoihin asti" – Pohjois-Korea testasi ohjusmoottoria

Pohjois-Korea sanoo testanneensa onnistuneesti uudenlaista ohjusmoottoria, joka mahdollistaa iskun tekemiseen Yhdysvaltoihin asti.

Pohjois-Korean valtiollisen uutistoimiston KCNA:n mukaan moottorin ansiosta Pohjois-Korea voi asentaa mannertenvälisiin ohjuksiin entistä voimakkaampia ydinkärkiä.  

Länsimaiset asiantuntijat ovat aiemmin arvioineet, ettei maalla ole ydinohjuksien laukaisuun tarvittavaa teknologiaa tai osaamista.

Pohjois-Korean uhittelu on kiihtynyt viime kuukausina. Asiantuntijoiden mukaan Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un haluaa korostaa maan sotilaallisia saavutuksia ja kääntää huomion pois YK-pakotteiden kasvattamista talousvaikeuksista ennen Pohjois-Korean työväenpuolueen harvinaista kokousta.

Toukokuun alkupuolella todennäköisesti järjestettävä kokous on ensimmäinen laatuaan 36 vuoteen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.