Mainos

Pohjois-Korea teki ohjuskokeita – yksi koe epäonnistui jälleen

Pohjois-Korea on jälleen tehnyt ohjuskokeita, kertovat Etelä-Korean viranomaiset.

Ohjuskokeita tehtiin kaksi. Niistä ensimmäinen epäonnistui, mutta toisessa ohjus lensi noin 400 kilometrin matkan ennen putoamistaan mereen. Laukaisut aloitettiin Pohjois-Korean itärannikolla myöhään eilen illalla Suomen aikaa.

Etelä-Korean puolustusministeriön mukaan Pohjois-Korea vaikuttaa testanneen keskipitkän matkan Musudan-ohjusta. Tällainen ohjustyyppi voisi parhaimmillaan yltää Tyynellämerellä Guamissa sijaitsevaan Yhdysvaltain tukikohtaan.

Pohjois-Korea on tehnyt aiemmin tänä vuonna neljä epäonnistunutta ohjuskoetta vastaavilla ohjuksilla. Musudan-ohjus esiteltiin Pohjois-Korean sotilasparaatissa kuusi vuotta sitten.

Ohjustyypin on arvioitu voivan yltää 2500-4000 kilometrin päähän, siis vähintään koko Etelä-Koreaan ja Japaniin ja enimmillään aina Guamiin asti.

Japani ja USA ärähtivät

Yhdysvallat ja Japani ovat tuominneet Pohjois-Korean tuoreimmat ohjuslaukaisut.

Yhdysvaltain sisäministeriön mukaan maa aikoo ottaa asian esiin YK:ssa. Yhdysvaltain mukaan kansainvälisiä ponnisteluja Pohjois-Korean asekehittelyä vastaan on lisättävä.

Japanin pääministeri Shinzo Abe totesi maan yleisradiolle NHK:lle, ettei Pohjois-Korean ohjuskokeita voida suvaita.  
Pohjois-Koreaa on YK:n päätöslauselmalla kielletty käyttämästä ballistista ohjusteknologiaa.

Väitteitä ydinaseiden kehittymisestä

Pohjois-Korea on viime kuukausina väittänyt tehneensä läpimurtoja ydinkärjillä varustetun mannertenvälisen ohjuksen kehittämisessä. Maa sanoo muun muassa testanneensa onnistuneesti uudenlaista ohjusmoottoria, joka mahdollistaa iskun tekemisen Yhdysvaltoihin asti sekä kehittäneensä entistä pienempiä ydinkärkiä.

Asiantuntijat ovat suhtautuneet Pohjois-Korean väitteisiin varauksella. Maan arvioidaan kuitenkin ottaneen merkittäviä askeleita ydinasearsenaalinsa päivittämisessä.

Jos viimeisimmistä Musudan-kokeista jälkimmäisen katsotaan onnistuneen, se olisi merkki siitä, että Pohjois-Korea todella on edennyt asekehittelyssään.

Etelä-Korean puolustusministeriön mukaan maan viranomaiset analysoivat laukaisuista saatua tietoa yhdessä Yhdysvaltain kanssa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.