Mainos

Pohjois-Korealla ihmerokote - parantaa aidsin ja ebolan

Pohjois-Korea väittää kehittäneensä rokotteen, joka on tehokas esimerkiksi mers-virustartunnan, ebolan ja aidsin parantamisessa. Asiasta kertoo maan virallinen uutistoimisto KCNA.

Kumdang-2-nimellä tunnetun rokotteen kerrotaan käyvän myös tuberkuloosin ja syövän hoitoon. Lääkkeen verkkosivun mukaan se sopii myös tietokoneen käytöstä koituvien haittojen ja aamupahoinvoinnin ehkäisemiseen.  

Lääkkeen tunnuslause on "Kaikilla on oikeus olla terveitä". Sen kerrotaan koostuvan gingsengin osista ja "harvinaisista maan elementeistä".  

Köyhässä Pohjois-Koreassa tiedetään olevan heikko terveydenhuoltojärjestelmä. Maa sanoo testanneensa kaiken parantavaa lääkettä vuodesta 1989, ja se on ennenkin julkisesti kehunut sen tehokkuutta.  

Pohjois-Korea on turvautunut äärimmäisiin toimiin suojautuakseen maailmanlaajuisilta taudeilta. Viime vuonna se ei päästänyt ulkomaalaisia turisteja maahan neljään kuukauteen, minkä oletettiin johtuvan ebolan leviämisestä.  

Viime aikoina maa on tiukentanut kansainvälisen lentokenttänsä ja rajanylityspaikkojensa turvatoimia Etelä-Korean mers-virustartuntojen takia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.