Mainos

Pohjois-Korean korkea-arvoinen johtaja kuoli

Pohjois-Korean korkeimpiin johtajiin kuulunut vara-marsalkka Jo Myong-rok on kuollut. 82-vuotiasta Jota pidettiin Pohjois-Korean kakkosmiehenä heti Kim Jong-ilin jälkeen. Jon kerrotaan sairastaneen vakavasti jo muutamia vuosia. Pohjois-Korean valtionuutistoimiston KCNA:n mukaan hän kuoli parantumattomaan sydänsairauteen.

Jo nimitettiin viime vuonna maan tärkeimmän hallintoelimen kansallisen puolustuskomission ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Aiemmin Jo toimi Pohjois-Korean ilmapuolustusvoimien komentajana. Korean sodassa (1950-53) Jo toimi taistelulentäjänä, ja pitkän sotilasuransa aikana hän vaikutti vuosikymmeniä sulkeutuneen diktatuurin valtakeskiössä.

Jota luonnehdittiin työteliääksi periaatteen mieheksi. Jon sanotaan olleen Kim Jong-ilin yksi luotetuimmista miehistä. Hän muun muassa vuonna 2000 matkusti Kimin erityislähettiläänä Yhdysvaltoihin tapaamaan presidentti Bill Clintonia ja ulkoministeri Madeleine Albrightia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.