Mainos

Pohjois-Koreassa kuollut nälkään miljoonia

Jopa 3,5 miljoonaa pohjoiskorealaista on kuollut nälkään vuoden 1995 jälkeen ja suuri osa maan asukkaista kärsii vakavasta aliravitsemuksesta ja taudeista, kertoo Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa toimiva buddhalainen avustusryhmä.

Järjestö nosti viime vuoden arviotaan Pohjois-Korean nälkäuhrien lukumäärästä puolella miljoonalla. Avustusryhmän tiedot ovat peräisin yli 2700 pohjoiskorealaiselta, jotka ovat paenneet nälänhätää kotimaastaan Kiinaan.

Nälkäpakolaisongelman asiantuntijat sanovat monien pakolaisten kuitenkin liioittelevan Pohjois-Korean kärsimysten määrää. Eristyneestä ja sulkeutuneesta Pohjois-Koreasta on mahdoton saada tarkkoja tietoja nälkäkuoleman uhrien määrästä.

Monien läntisten arvioiden mukaan nälkään on kuollut 1,5-2,4 miljoonaa ihmistä. Buddhalaisjärjestön mukaan noin 300 000 ihmistä on paennut nälkää Pohjois-Koreasta Kiinaan vajaan viiden vuoden sisällä.

Vuoden 1995 jälkeen tulvat, kuivuus ja muut luonnonkatastrofit ovat vaivanneet Pohjois-Korean jo muutenkin kituvaa maataloutta.
(STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.