Mainos

Pojan nimeksi Pyhä sota ja ylle "Olen pommi" -paita – äiti ei ymmärrä kohua

Poikansa Jihadiksi (Pyhä sota) nimennyt ranskalaisäiti ja pojan setä vastasivat keskiviikkona oikeudessa toilailuistaan. Kolmivuotiaan pojan äiti oli syykuussa lähettänyt tämän esikouluun Sorguesissa Etelä-Ranskassa päällään paita, jossa luki "Olen pommi". Paidan selkämystä koristi teksti "Syntynyt 11. syyskuuta". Päivämäärällä viitattiin vuonna 2001 tehtyihin terrori-iskuihin Yhdysvalloissa.

Esikoulun opettajat ilmoittivat paidasta viranomaisille.

Äitiä ja paidan hankkinutta setää syytetään rikokseen yllyttämisestä.

Väestörekisterin mukaan poika on syntynyt 11. syyskuuta 2009. Hänen vanhempiensa ei tiedetä olevan tunnettuja islamisteja.

Pojan äiti oli oikeuden mukaan ällistynyt syytteistä ja kummasteli, että moisesta asiasta yleensä on noussut kohu.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.