Mainos

Poliisi esitteli turvallista aseenkäyttöä lastentarhassa – haavoitti viittä

Kiinassa poliisi on haavoittanut viittä ihmistä lastentarhassa tapahtuman aikana, jossa oli tarkoitus esitellä turvallista aseenkäyttöä.

Poliisin ase laukesi vahingossa päin maata, josta sinkoili ympäriinsä sementin sirpaleita laukauksen seurauksena. Sirpaleet haavoittivat yhtä lasta sekä neljää aikuista.

Ampumisessa loukkaantuneet vietiin sairaalaan. He saivat sirpaleista haavoja jalkoihinsa ja käsivarsiinsa, sairaalan mukaan yhdenkään vammat eivät kuitenkaan ole hengenvaarallisia.

Esittelyssä mukana olleet kaksi poliisia on pidätetty.

– Zhengdongin poliisiasema esittää syvimmät pahoittelunsa tapahtumassa loukkaantuneille, heidän läheisilleen ja lähipiirilleen, poliisi sanoi eilen tiedotteessa.

Miksi asetapahtuma järjestettiin lastentarhassa?

Lastentarhassa tapahtunut vahinkoampuminen on kuohuttanut tunteita sosiaalisessa mediassa, kuten Weibossa.

– Eivätkö he ajatelleet, että aseen vieminen lastentarhaan voisi pelottaa lapsia, eräs keskustelija totesi.

– Kuinka ase voi laueta ilman syytä? Luulen, ettei kyseinen poliisi ole koskaan käyttänyt asettaan aiemmin.

– Olipa onni, että kyseessä ei ollut pommiesittely, veisteli puolestaan eräs keskustelija.

Kiinassa poliisi ei normaalisti kanna mukanaan asetta partioidessaan perustehtävissä.

Viime aikoina sattuneiden siiviileihin kohdistettujen iskujen takia poliiseja on kuitenkin komennettu kantamaan asetta mukanaan monissa paikoissa, kuten esimerkiksi Pekingissä, Shanghaissa sekä Guangdongin maakunnassa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.