Mainos

Poliisi otti kiinni naista puraisseen koiran – hirvittävin seurauksin

Yhdysvalloissa Baltimoressa on noussut kohu poliisin tapettua puremisesta epäillyn koiran erittäin julmalla tavalla. Tapauksesta uutisoi muun muassa CNN.

7-vuotias naaraskoira Nala oli päässyt karkuteille viime lauantaina. Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan sharpei-rotuinen koira oli karkureissullaan purrut naista käteen.

Poliisi hälytettiin paikalle ottamaan koira kiinni. Kun poliisi sai koiran kiinni ja liekaan, oli yksi poliiseista surmannut koiran todella raa’asti.

Nalan omistaja Sarah Gossard sai tietää koiransa lopettamiseen liittyvistä kamalista yksityiskohdista vasta monta päivää tapahtuneen jälkeen.

Gossard vaatii koiransa tappajaa vastuuseen teostaan. 

– En halua, että hän saa pitää työnsä. En halua, että hän voi vastata hälytyksiin ja tehdä noin jollekin henkilölle tai koiralle. Tämä ei ole oikein. Se ei ole oikein, Gossard totesi CNN:n yhteistyökanava WBAL:lle.

Myös Baltimoren pormestari Stephanie Rawlings-Blake on tuominnut tapauksen iljettävänä.

Pormestarin mukaan koiran tappaneen poliisin toimet tapauksessa olivat ”täysin tarpeettomia”.

Nalan tappanut poliisi on pidätetty virastaan ilman palkkaa, miestä epäillään eläinrääkkäyksestä. 

Poliisi aikoo tutkia tapauksen perin pohjin, pormestari on kertonut tukevansa poliisitutkimuksia.

CNN:n mukaan Nalan purema nainen oli saanut saanut käteensä haavan, mutta ei loukkaantunut vakavasti.

CNN:n ja WBAL:n uutinen aiheesta (Uutiset sisältävät yksityiskohtia, jotka eivät välttämättä sovi herkimmille)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.