Mainos

Poliisi tutkii epäiltyä räjähdystä lähellä Tukholmaa

Ruotsin Norsborgissa Tukholman lähellä epäillään tapahtuneen tänään räjähdys kulttuuriseuran tiloissa. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Expressen.

Poliisi kutsuttiin syyrialaisen kulttuuri- ja urheiluseuran tiloihin epäillyn räjähdyksen jälkeen. Expressenin tietojen mukaan tiloista on löytynyt myös kranaatin jäämiä.

– Paikka on tuhoutunut lähes täysin, tiloissa ollut seuran jäsen sanoi lehdelle.

Poliisi sai epäillystä räjähdyksestä hälytyksen puoli kahdentoista aikaan tiistaipäivänä paikallista aikaa. Kyseessä epäillään olevan tahallinen teko.

Tilan vaurioiden epäillään olevan peräisin jonkin sortin räjähteestä. Poliisi tutkii tapausta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.