Mainos

Poliisioperaatio houkutteli taaperon paikalle Britanniassa, päätyi puhallutettavaksi

Cheshiren poliisi on julkaissut Twitterissä hellyttävän kuvan taaperosta, joka joutui poliisin "puhallutettavaksi". 

BBC kertoo, että poliisi päästi alaikäisen motoristin lopulta menemään, vaikka hän oli nauttinut muutaman pullollisen, eikä hänellä ollut ajokorttia.

Poliisi oli alun perin etsinyt autoa, jonka kaikki viralliset paperit eivät olleet kunnossa. Taapero oli nähnyt poliisit ja ajanut uteliaana paikalle pinkillä leluautollaan. Poliisi oli tilanteen tasalla ja lähti mukaan leikkiin.

Poliisi kertoo kysyneensä tytön vanhemmilta oliko hän juonut kyseisenä aamuna. 

– Hän kyllä joi pari pulloa, vanhemmat olivat vastanneet.

Poliisien mukaan tyttö puhalsi nollat ja sai jatkaa matkaansa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.