Mainos

Pommi kirkossa Beirutissa

Yksi ihminen sai surmansa, kun pommi räjähti kirkossa kristittyjen asuttamassa Beirutin itäisessä kaupunginosassa. Isku oli ensimmäinen laatuaan yli viiteen vuoteen. Pommi räjähti, kun eräs kirkon työntekijä aukaisi maroniittikirkkoon jätetyn käsilaukun, joka oli herättänyt epäluuloa sunnuntain messun jälkeen, sanoi poliisi uutistoimisto AFP:lle. -Kun jumalanpalveluksessakävijät olivat lähteneet, 67-vuotias sakristaani Shafic Rajha löysi kirkosta käsilaukun ja sai surmansa välittömästi avattuaan laukun, poliisi kertoi. Poliisin mukaan pommi ei kuitenkaan aiheuttanut suurempia vahinkoja kirkon sisällä. Edellinen pommi-isku sattui kirkossa helmikuussa 1994, kun 11 ihmistä sai surmansa Zoukin kylässä.
(STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.