Mainos

Poroshenko: Venäjä kotouttanut joukkojaan Ukrainasta

Venäjä on vetänyt joukkojaan pois Itä-Ukrainasta, arvioi Ukrainan presidentti Petro Poroshenko. Poroshenkon mukaan tiedustelutiedot viittaavat siihen, että 70 prosenttia venäläisjoukoista on palannut omalle puolelle rajaa.

– Tämä vahvistaa toiveitamme, että rauhanpyrkimyksillä on edellytykset onnistua, Poroshenko sanoi televisioidussa hallituksen istunnossa.

Poroshenko totesi kuitenkin samalla, että "terroristien" eli separatistien provokaatiot ukrainalaisjoukkoja vastaan ovat jatkuneet. Ukrainan armeijan mukaan tulitaukoa vastaan rikottiin ainakin kuudesti yön aikana. Tulitauon aikana on tähän mennessä kuollut viisi ukrainalaista sotilasta ja yksi siviili.

Poroshenkon mukaan Ukraina järjestelee joukkojaan idässä uudelleen puolustaakseen hallitsemiaan alueita. Kyseessä ei ole hyökkäyksen valmistelu, hän sanoi.

Ensi viikolla Ukrainan parlamentti saa käsittelyynsä lakiehdotuksen jossa Donetskin ja Luhanskin alueille esitetään erityisasemaa, Poroshenko sanoi. Kyse ei kuitenkaan ole itsehallinnosta tai itsenäistymisestä.

Moskovassa Kremlin tiedottaja sanoi, että presidentit Vladimir Putin ja Poroshenko ovat pääpiirteissään tyytyväisiä tulitauon säilymiseen. Presidentit keskustelivat eilisiltana puhelimessa.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.