Mainos

Port-au-Prince täyttyy telttakylistä - vettä ja ruokaa yhä niukalti

Tuhannet ihmiset ovat Haitin pääkaupungin Port-au-Princen kaduilla ilman ruokaa ja vettä, kertoo Haitissa oleva MTV:n uutisten toimittaja Rita Strömmer. Ylikansoitetut telttakylät levittäytyvät kaupungin keskustaan, aukioille ja kadunkulmiin.

- Tänne on ilmestynyt tällaisia ikään kuin omatekoisia sairaaloita katujen varteen. Loukkaantuneet kokoontuvat yhteen. Mitään lääkkeitähän täällä ei ole, joten esimerkiksi raajansa katkaisseet joutuvat selviämään omin avuin, Strömmer kuvailee tilannetta pahoin tuhoutuneen pääkaupungin kadulla.

Suurin osa maanjäristyksen uhreista on vielä vailla ruoka-apua, ja vettäkin on tullut vain muutamille onnekkaille. SPR:n kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi kertoo MTV:n Huomenta Suomen puhelinhaastattelussa, että avustuslentokoneita on laskeutunut Port-au-Princeen tasaiseen tahtiin, nyt myös yöaikaan.

- Vettä on saatu jaettua noin 25 000:lle ihmiselle. Myös telttoja ja hygieniasettejä on jaettu jonkin verran. Pääkaupungista eteenpäin pääseminen ja myös pääkaupungin alueella on kuitenkin vaikeuksia liikkua.

Löövin mukaan näin mittavalla katastrofialueilla ongelmia on väistämättä.

- Siellä tulee olemaan kaiken aikaa ihmisiä, jotka saavat liian vähän ja liian harvoin. Jos kolme miljoonaa ihmistä on apua vailla, ongelmia olisi helpommillakin alueilla.

"Taivaalta putoava apu idioottimaista"

Yksi Haitin suurimmista ongelmista on se, että esimerkiksi helikoptereista pudotettava apu on vaikea kohdentaa sitä eniten tarvitseville. SPR:n Löövi moittii taivaalta putoavaa apua kovasanaisesti.

- Suoraan sanottuna, kun jotkut ääliöt ovat menneet pudottamaan avustuspaketteja helikoptereista, se on vain lisännyt levottomuuksia entisestään.

SPR:n liikkuvan kenttäsairaalan tilanteesta on tullut vaihtelevia tietoja. Jossain vaiheessa kenttäsairaalasta suunniteltiin pysyvää. Löövin mukaan klinikka lähtee kuitenkin liikenteeseen. Myös lisää apua on tulossa.

- Me saamme sinne lähtemään torstaina viimeistään ison klinikan, jossa on Suomen punainen risti mukana. Nämä ovat arvioivia klinikoita, joista saadaan väkeä eteenpäin sairaaloihin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.