Mainos

Powell lupaa Indonesialle tukea terrorisotaan

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powellin mukaan yhdysvallat antaa Indonesialle 50 miljoonaa dollaria terrorismin vastaisiin toimiin seuraavan viiden vuoden aikana. Summa oli aiemmin arvioitu pienemmäksi.

Powell on sanonut aiemmin, että Yhdysvallat on valmis lisäämään sotilaallista yhteistyötä Indonesian kanssa ja on luottavainen maan kykyyn taistella ääriryhmiä vastaan. Indonesia on aiemmin saanut osakseen kritiikkiä ihmisoikeusloukkauksista.

Powell tapasi perjantaiaamuna Indonesian ulkoministerin Hassan Wirayudan. Kokouspaikan ulkopuolella järjestettiin pieni mielenosoitus.

Eilen Powell allekirjoitti sopimuksen Kaakkois-Aasian maiden järjestön Aseanin kanssa yhteistyöstä terrorisodassa. Indonesia on Aseanin jäsenmaa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.