Mainos

Presidentti Ilves MTV:lle: En olisi koskaan uskonut näkeväni Virossa ääriliikkeitä

Viron tasavallan presidentti Toomas Hendrik Ilves kertoo MTV:lle seuranneensa tiiviisti Suomen turvapaikanhakijatilannetta.

Viro otti kuluneella viikolla vastaan ensimmäiset turvapaikanhakijat. Presidentti Toomas Hendrik Ilves, 62, toteaa seuranneensa mielenkiinnolla Suomen turvapaikanhakijatilannetta.

MTV tapasi presidentti Ilveksen Tallinn Music Week -kaupunkifestivaalin yhteydessä Tallinnassa.

– Suomessahan on jo pitkä historia turvapaikanhakijoiden suhteen, kun ensimmäiset somalialaiset tulivat maahanne jo 1980-luvulla. Nykytilanne on herättänyt Suomessa vastustusta ja reaktioita äärioikeistolaisissa liikkeissä, kuten on saatu huomata esimerkiksi Soldiers of Odinin kohdalla. Nämä ovat olleet hyvin negatiivisia ilmiöitä, Ilves sanoo.

– Meidän tilanteemme Virossa ei ole millään tavalla verrattavissa Suomeen, mutta silti nämä muutamat tahot ovat meilläkin alkaneet nostaa profiiliaan.


Samankaltaisia ääriliikkeitä on myös Virossa. Ilves toteaa maansa ottavan monissa asioissa mallia Suomesta.

– Huolimatta joidenkin suomalaisten poliitikkojen viime vuosina antamista kommenteista, Viro on nykyään hyvin avoin ja liberaali yhteiskunta. Tällä hetkellä meilläkin on havaittavissa jotain, mitä en uskonut koskaan näkeväni, eli ääriliikkeiden nousu, presidentti toteaa.

– En syytä Suomea, mutta teemme monet asiat samoin kuin Suomi. En ole huolissani asiasta, mutta en myöskään tyytyväinen.

Viro on vasta hyväksynyt ensimmäiset turvapaikanhakijat, jotka tulivat maahan tällä viikolla. Miten heidät on otettu vastaan?

– Turvapaikanhakijoiden saapumiseen on kiinnitetty hyvin vähän huomiota. En ole sinänsä yllättynyt asiasta, mutta olen iloinen, sillä reaktioissa on ollut järki mukana.

– Toivon, että Virossa ei lähdetä mukaan ääriliikkeiden lietsomaan rasistiseen ilmapiiriin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.