Mainos

Presidentti Niinistö Ylelle: Jos murha on poliittinen, seurauksista oltava huolissaan

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo, että venäläisen oppositiopoliitikon Boris Nemtsovin murha on julma ja tuomittava teko. Jos taustalla on poliittisia syitä, on hänen mukaansa syytä olla huolissaan, mitä tapahtumasta seuraa.

Niinistö kommentoi asiaa Ylen Ykkösaamussa.

Niinistön mukaan on mahdollista, että huomiselle suunniteltu opposition mielenosoitus saa lisää osallistujia, ja tapaus saa siellä tunteet pintaan.  
-Kyllä sillä saattaa olla tietysti aika lailla laajempaakin merkitystä kuin vain se, että kunnioitetaan hänen muistoaan.

Niinistö kertoo tavanneensa Nemtsovin ensimmäisiä kertoja jo 90-luvun puolivälin tienoilla puolueiden yhteistyökuvioissa, kun Niinistö oli kokoomuksen puheenjohtajana.

– Hän oli politiikassa varsin tulisieluinen ja hyvin rohkea samanaikaisesti, suoraviivainen, niin kuin on vieläkin kuultu aina tähän päivään asti.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.