Mainos

Prinsessan shoppailu lähti käsistä - miljoonavelat luksusliikkeisiin

Pariisilainen luksusmerkkejä myyvä liike haastaa saudiprinsessan oikeuteen 89 000 euron maksamattomista ostoksista.

Myös eräs pariisilainen koruliike on nostamassa kannetta maksamattomista koruista.

Näiden lisäksi prinsessa on velkaa ainakin yhdelle luksusalusvaateliikkeelle 70 000 euroa. Eri tiedotusvälineiden tietojen mukaan prinsessa olisi kaikkiaan auki muotiostoksistaan useita miljoonia euroja useille eri luksusliikkeille eri puolilla Pariisia.

Muotivaate- ja koruliikkeet ovat odottaneet Saudi-Arabian sisäministerin vaimon Maha al-Sudairin rahoja jo yli vuoden.

Sudairin on kuitenkin mahdollista vedota diplomaattiseen koskemattomuuteensa aviomiehensä ministerin viran turvin, oikeusprosessiin lähteneen liikkeen asianajaja sanoo.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.