Mainos

Prodi vastakkain EU-parlamentin kanssa

EU:n komission tuleva puheenjohtaja Romano Prodi joutui yllättäen tänään törmäyskurssille EU:n parlamentin kanssa uuden komission hyväksymisestä. Prodi vaati, että EU:n parlamentin on hyväksyttävä komissio koko viisivuotiskaudeksi eli vuoden 2004 loppuun saakka eikä vain eronneen Santerin komission loppukaudeksi.

Prodi, Romano


Prodi antoi lausuntonsa sen jälkeen, kun konservatiivien EPP-ryhmän Hans-Gert Pöttering oli ehdottanut uutta luottamuslauseäänestystä vuoden 1999 lopussa tai vuoden 2000 alussa. Prodi torjui ehdotuksen sillä perusteella, ettei hän voi saada vain ehdollista hyväksyntää parlamentilta. Prodi muistutti, että EU-maiden pääministerit ja valtionpäämiehet ovat nimittäneet hänet komission puheenjohtajaksi sekä meneillään olevan kauden loppuun että vuosiksi 2000-2004.

Liberaalien ELDR-ryhmän johtaja Pat Cox totesi, että EU:n perustamisasiakirjassa ei selvästi säädetä, tarvitaanko yksi vai kaksi nimittämisprosessia. Mikään EU:n aikaisemmista komissioista ei ole eronnut kesken kauden. Santerin komissio erosi maaliskuussa, kun sitä syytettiin vallan väärinkäytöksistä ja petoksista. Menettelytapakiista puhkesi samaan aikaan, kun puolet uuden komission komissaareista oli ollut parlamentin kuultavina. Kysymysten asiallisen sävyn perusteella voi arvioida, että komissio hyväksytään syyskuun puolenvälin äänestyksessä Strasbourgissa.

Prodin vaatimuksen odotetaan silti kärjistävän komission ja parlamentin suhteita, sillä parlamentti on yleensä kieltäytynyt toimimasta komission sanelun mukaan.

"Erouhkaus"

Prodin ilmoitus otettiin vastaan hämmästyneinä konservatiivien EPP-ryhmässä, joka on nyt parlamentin suurin ryhmä 233 edustajineen. Pöttering tulkitsi lausunnon Prodin uhkaukseksi erota, ellei tämä saa tahtoaan läpi. -Tilanne on hyvin vakava. Vetoan Prodiin, jottei hän yrittäisi vaikuttaa parlamenttiin. Nyt toivon tilanteen rauhoittuvan, saksalainen EPP-johtaja sanoi.

Kiistan taustalla on konservatiivien tyytymättömyys siihen, että sosiaalidemokraateilla on yliedustus uudessa komissiossa. Noin siitä huolimatta, että kristillisdemokraattiset ja konservatiiviset puolueet voittivat kesäkuisissa EU:n parlamenttivaaleissa. Sosiaalidemokraatit puolestaan ilmoittivat ymmärtävänsä Prodin näkökantoja. Itävaltalaisen sosiaalidemokraatin Hannes Swobodan mielestä yksi äänestys syyskuussa on sopiva, jos se käy myös juridisesti. Liberaalien ELDR-ryhmän johtaja Pat Cox totesi, että EU:n perustamisasiakirjassa ei selvästi säädetä, tarvitaanko yksi vai kaksi nimittämisprosessia. Mikään EU:n aikaisemmista komissioista ei ole eronnut kesken kauden.

Santerin komissio erosi maaliskuussa, kun sitä syytettiin vallan väärinkäytöksistä ja petoksista. Menettelytapakiista puhkesi samaan aikaan, kun puolet uuden komission komissaareista oli ollut parlamentin kuultavina. Kysymysten asiallisen sävyn perusteella voi arvioida, että komissio hyväksytään syyskuun puolenvälin äänestyksessä Strasbourgissa. Prodin vaatimuksen odotetaan silti kärjistävän komission ja parlamentin suhteita, sillä parlamentti on yleensä kieltäytynyt toimimasta komission sanelun mukaan.

Latvian jäsenyys myötätuulessa


EU:n parlamentin valiokunta kuuli tänään neljää komissaaria. Heidän joukossaan oli Saksan Günter Verheugen, jonka tehtäviin kuuluu EU:n laajeneminen. Verheugen oli puhunut myönteiseen sävyyn erityisesti Latvian mahdollisuuksista päästä ensimmäiseen ryhmään neuvottelemaan EU-jäsenyydestä. Tuleva komissaari tähdensi myös, että on tärkeätä jatkaa poliittista vuoropuhelua EU:n ja Turkin kanssa.

Italialainen komissaari Mario Monti tunsi hyvin tulevat tehtävänsä eli kilpailukysymykset. Britannian konservatiivit halusivat kuitenkin osoittaa hänet kelpaamattomaksi sanomalla, että kaikki vanhan EU:n komission jäsenet ovat epäpäteviä. Belgialaista komissaaria Philippe Busquinia grillattiin sekaantumisesta Belgian lahjusskandaaleihin sosialistipuoleen puheenjohtajakautenaan. Busquin sanoi, ettei häntä edes epäilty sekaantumisesta niin kutsuttuun Agusta ja Dassault -juttuun. Myöhään illalla kuultiin espanjalaista Pedro Solbesia, joka vastaa Emu-kysymyksistä.

Lausunto Liikasesta viivästyi

Parlamentin valiokunnan puheenjohtajat arvioivat ehdokkaiden mahdollisuuksia myönteisin sanankääntein. Lausunnon antaminen Erkki Liikasesta kesti, sillä teollisuusvaliokunnan oli vaikea tehdä yhteenvetoa näkemyksistä suomalaisehdokkaan mahdollisuuksista jatkaa uudessa komissiossa.

Britannian ja Saksan konservatiivijohtajat katsoivat, että Liikanen oli epäonnistunut tehtävässään budjetti- ja henkilöstökomissaarina. Sitä vastoin teollisuusvaliokunnassa vallitsi laaja yksimielisyys siitä, että Liikanen hallitsi hyvin uuden salkkunsa sisällön: yritystoiminnan ja tietoyhteiskunnan. EU:n parlamentti voi äänestyksessä 15. syyskuuta joko hyväksyä tai hylätä uuden komission kokonaisuudessaan.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.