Mainos

Prostituoidut ja juopot siivottiin Minskin kaduilta

Jääkiekon MM-kisoja parhaillaan isännöivä Minsk on nähnyt valtavasti vaivaa, jotta kaupungin kadut näyttäisivät edustavilta ulkomaisten kisavieraiden silmissä.

Minskin keskustan kadut on puhdistettu kokonaan niin sanotuista laitapuolen kulkijoista, kerjäläisistä ja prostituoiduista.

Alkoholiongelmaiset ja kerjäläiset on kuskattu joko vapaaehtoisesti tai väkisin kisojen ajaksi valtion omistamiin hoitolaitoksiin.

Prostituoidut ovat puolestaan poliisin tiukan valvonnan alla: keskustasta tai läheltä kisapaikkoja tavatut prostituoidut viedään poliisin säilöön 15-20 päiväksi. Aiemmin prostituoiduille lätkäistiin ainoastaan sakot.

Tut.by-uutissivuston mukaan prostituoidut ovatkin siirtyneet lähes kokonaan maan alle.

Poliisi on asentanut lisäksi lukuisia valvontakameroita hotelleihin, joissa ulkomaiset kisavieraat yöpyvät. Näin yritetään estää maksullisen seksibisneksen siirtyminen hotellien sisälle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.