Mainos

Puolan poliittiset kiistat jäävät surun varjoon

Puolan presidenttiparin ja kymmenien merkkihenkilöiden kuolemaan johtaneen lauantain traagisen lentoturman uskotaan lähentävän maan kiivaasti taistelevia poliittisia leirejä.

Kiivaimmat kansallismieliset ovat jo pehmentämässä linjaansa ulkomailta tulleen ylitsevuotavan tuen ja osanoton vuoksi. Sekä poliitikot että kansalaiset toivovat, että kesäkuussa pidettävät presidentinvaalit ja niitä edeltävät kampanjat yhdistäisivät puolalaisia.

Normaalisti puolalaiset ovat hyvin kärkkäitä mollaamaan vastakkaista poliittista leiriä. Nyt yhteisen surun keskellä tilanne on toinen.

- Tulevan vaalikampanjan pitäisi yhdistää kansakuntaa, toteaa kansalaisfoorumin parlamenttiryhmän puheenjohtaja Mihal Szcerba.

- Tämä yhdistää myös ulkomailla. Puolan Moskovan-suurlähetystö on täynnä kukkia. Sama tilanne on myös muualla Euroopassa. Ihmiset tuovat kukkia Puolan lähetystöihin. Tämä on meille kaikille suuri mahdollisuus, pohtii puolestaan PiP-puolueen parlamenttiryhmän puheenjohtaja Mariusz Blaszczak.

Kesän presidentinvaaleja enemmän puolalaiset odottavat nyt turman kaikille uhreille ensi lauantaina järjestettävää suurta muistotilaisuutta.

Kestää vielä useita päiviä ennen kuin Puolassa palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Myös tänään tuhannet ihmiset jonottivat päästäkseen kirjoittamaan nimensä menehtyneen presidentin muistokirjaan. Moni vertaa tilannetta vuoden 2001 syyskuussa New Yorkin maailmankaupan torneihin tehtyjen iskujen jälkimaininkeihin.

Katso Tapio Nurmisen raportti Varsovasta

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.