Mainos

Puolassa epäillään natsien kultajunan olemassaoloa

Ala-Sleesian alueen johtaja toppuuttelee Puolassa villinä pyörivää huhumyllyä maan alta löytyneestä natsien aarrejunasta.

Kuvernööri Tomasz Smolarzin mukaan uuden löydön tueksi ei ole sen enempää todisteita kuin aiemmillekaan väitteille.  

Junan löytymisestä ovat kertoneet kaksi nimettömänä pysynyttä etsijää. Puolan apulaiskulttuuriministeri sanoi perjantaina olevansa lähes varma, että tunneliverkostossa lähellä Walbrzychin kaupunkia on natsien juna.

Ministeri Piotor Zuchowskin mukaan panssarointi viittaa siihen, että junan sisällä voi olla arvoesineitä.  

Huhut junista ovat eläneet vuodesta 1945, jolloin kaksi saksalaisten erikoisjunaa katosi eteläisessä Puolassa.  

Maailman juutalaiskongressi on muistuttanut, että mahdollisesti löytyvät arvoesineet pitää palauttaa aiemmille omistajille tai näiden jälkeläisille.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.