Mainos

Puolelle yhdysvaltalaisista H1N1-rokotus?

Yhdysvaltain terveysasiantuntijat suosittelevat H1N1-rokotteen antamista puolelle maan väestöstä. Ensimmäisenä asiantuntijat rokottaisivat raskaana olevat naiset ja terveydenhuollon työntekijät.

Eilen kokoontuneen terveysasiantuntijoiden lautakunnan mukaan Yhdysvaltojen pitäisi varautua rokottamaan jopa 160 miljoonaa ihmistä. Rokotteen saisi nuorempi puoli väestöstä, jonka riski saada tartunta on tutkimuksien mukaan suurempi kuin yli 65-vuotiailla.

USA:n terveysministeriöllä on tapana noudattaa lautakunnan ohjeita. Maan rokotuskampanjan sikainfluenssaa vastaan on suunniteltu alkavan lokakuun puolessavälissä.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.