Mainos

Putin ei innostunut valtioliitosta

Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliiton kohtalo on entistä suuremman hämärän peitossa, kun itse presidentti Vladimir Putin arvosteli hyvin suorasukaisesti kollegansa Aleksandr Lukashenkon kaavailuja liiton käytännön toteutuksesta.

Putin teki viime viikolla selväksi, ettei Venäjä aio hyväksyä paluuta neuvostotyyliseen valtioon, josta Lukashenko ilmeisesti edelleen haaveilee. Monet tarkkailijat arvelevat Moskovassa, että koko liittovaltiohanke saattaa kariutua.

Putin kehotti valkovenäläisiä itse ensin päättämään, mitä he haluavat. Hän totesi, ettei voi tulla kysymykseen liittovaltio, jossa Valko-Venäjä säilyttäisi täyden itsenäisyytensä ja saisi myös veto-oikeuden Venäjän asioihin.
Putin muistutti torstaina liittohanketta Moskovassa kommentoidessaan, että Valko-Venäjän talous on vain kolme prosenttia Venäjän taloudesta.

Jeltsinin idea

Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitosta sovittiin jo keväällä 1996 Venäjän silloisen presidentin Boris Jeltsinin ja Lukashenkon kesken. Silloin aloite tuli Moskovasta, sillä Jeltsin tarvitsi valtioliittoa vaalitaistelussaan kommunistien Gennadi Zjuganovia vastaan.

Lopullinen päätös liittovaltion muodostamisesta allekirjoitettiin vuonna 1997. Sen jälkeen päätöksen toteuttaminen on kuitenkin edennyt hyvin vaivalloisesti. Putinin presidenttikautena yhdistymistahti on hidastunut entisestään.

Venäläisten tarkkailijoiden mukaan Putin kannattaa kyllä talousliittoa Valko-Venäjän kanssa, mutta ei hyväksy poliittista liittoa. Läheinen poliittinen liitto autoritaarisena ja lännen vastaisena tunnetun Lukashenkon kanssa herättäisi ulkomailla monia epäilyjä. Tämä linja on tullut entistä selvemmäksi viime kuukausina, kun Venäjä on näkyvämmin suuntautunut yhteistyöhön lännen kanssa.

Suunnitelma voi kariutua

Lukashenko on hallinnut hyvin itsevaltaisesti ja tukahduttanut opposition esiintymiset sekä kaduilla että painetussa sanassa. Länsi ei pidäkään Valko-Venäjää demokraattisena ja ihmisoikeuksia kunnioittavana maana.

Viimeksi Lukashenko on aiheuttanut hankaluuksia Etyjin Minskin-edustustolle. Hän on syyttänyt Etyjin edustajia vakoilusta ja Valko-Venäjän opposition rahoittamisesta. Hän on vaikeuttanut toimiston työskentelyä mm. kieltämällä sen edustajilta viisumin saannin.

Nyt myös Venäjän ja Valko-Venäjän suhteet ovat tulleet uuteen vaiheeseen. Putin arvosteli suoraan Lukashenkoa ja antoi ymmärtää, ettei yhteistyöstä Lukashenkon mallin mukaan tule mitään. Putin sanoi, ettei Venäjä voi hyväksyä suunnitelmaa, jossa Venäjän parlamentin yläpuolella olisi jokin katto-organisaatio, jonka tehtävistä ei olisi mitään tietoa.

Putin on painottanut, että liittovaltio voidaan muodostaa vain Venäjän eikä Valko-Venäjän kaavailujen mukaisesti. Moskovassa Putinin arvostelua pidetään merkkinä siitä, että liittovaltiohanke kariutuu. Talousyhteistyön kehittymistä Venäjälläkin toivotaan, mutta poliittiseen liittosuhteeseen ei ole enää suuria haluja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.