Mainos

Putin perustaa kansalliskaartin

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoittaa perustavansa kansalliskaartin.

Joukko on suoraan Putinin alaisuudessa, ja sen tarkoituksena on taistella terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.  
Kaartin kokoa Venäjä ei ole kertonut.  

Analyytikoiden mukaan kaartin perustaminen voi liittyä Venäjän jatkuvaan talouskriisiin, joka voi aiheuttaa myös sosiaalisen kriisin ja yleistä levottomuutta.

Lisäksi Venäjä yrittää vahvistaa turvallisuuskoneistoaan lähestyvien parlamenttivaalien alla.  

Putin varoitti helmikuussa, että turvallisuusjoukot ovat varuillaan, jos "ulkomaalaiset viholliset" pyrkivät häiritsemään parlamenttivaaleja. Venäjän johto on usein esittänyt huolensa länsimaiden salaliitosta, jolla pyritään syrjäyttämään Putin hallituksen vastaisilla mielenosoituksilla. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.