Mainos

Putin saksalaistv:lle: Krimin liittäminen ei rikkonut lakia

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Krimin liittäminen Venäjään ei rikkonut kansainvälistä oikeutta. Putin myönsi saksalaisen ARD-television haastattelussa, että Krimille oli lähetty venäläisiä joukkoja.

Putinin mukaan niiden tarkoituksena oli kuitenkin estää verilöyly, ei pakottaa asukkaita liittymään Venäjään.  

Putin ei myöskään kiistänyt Venäjän asevoimien harjoittelevan maan rajojen ulkopuolella. Nämä harjoitukset tapahtuvat kuitenkin yksimaan kansainvälisessä ilmatilassa ja merialueilla, Putin vakuutti. 

Saksalainen ARD-televisokanava haastatteli Putinia viime torstaina Vladivostokissa. Putin puhui haastattelussa lähes yksinomaan venäjää.

Putin kiitteli Saksaa

Putinin mukaan hän ja Saksan liittokansleri Angelma Merkel pyrkivät molemmat rauhoittamaan tilannetta Ukrainassa.

- Se on meidän etujemme mukaista: me etsimme yhteistä ratkaisua ja poliittista kehystä.

Putin kiitteli muutenkin Saksan ja Venäjän välisiä suhteita, etenkin saksalaisia teollisuusjohtajia, jotka voimakkaimmin vastustavat EU:n Venäjä-pakotteita.

- Jos tarkastellaan ilmapiiriä Venäjän ja Saksan välillä viimeisen 10 tai 15 vuoden aikanaen tiedä, onko koskaan ollut niin hyvää aikaaEn uskoMinusta se on hyvä perusta kehittää paitsi kahdenvälisiä suhteita Venäjän ja EU:n kesken myös kansainvälisesti. Olisi häpeä menettää kaikki se.

"Jokainen tekee virheitä"

Putinilta kysyttiin myös, onko hän tehnyt mitään virheitä.

- Kuulehan, virheitä tehdään aina - bisneksessä ja yksityiselämässä, jokainen tekee virheitäMutta on tärkeää reagoidaanalysoida ja ymmärtää, että se oli virhe, ja sitten muuttaa käyttäytymistä eikä juuttua umpiperään, vaan pyrkiä löytämään ratkaisu, Putin vastasi toimittajalle.

EU-maiden ulkoministerit keskustelevat tänään Brysselissä Ukrainan tilanteesta ja mahdollisista uusista tiukennuksista Venäjän vastaisiin pakotteisiin. Osa EU-maista kertoi, että toimia voidaan lisätä, mutta esimerkiksi juuri Saksa suhtautuu pakotteiden tiukennuksiin nihkeästi.  Suomesta EU-ministerien kokoukseen osallistuu Erkki Tuomioja (sd).  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.