Mainos

Putin voitti Venäjän presidentinvaalit

Venäjän vt. presidentti ja pääministeri Vladimir Putinin valinta maan uudeksi presidentiksi on varmistunut jo ensimmäisellä kierroksella.

Kun noin 95 prosenttia Venäjän eilisten presidentinvaalien äänistä on laskettu, Putinin äänisaalis on reilut 52 prosenttia. Se riittää suoraan nimitykseen. Jos kukaan ehdokkaista ei olisi saanut yli puolta annetuista äänistä, vaalissa olisi jouduttu toiselle kierrokselle.

Venäjän keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Aleksandr Veshnjakov vahvisti vt. presidentti Vladimir Putinin voiton. -Voimme sanoa alustavasti, että hänet on valittu Venäjän presidentiksi, Veshnjakov sanoi, kun äänistä oli laskettu liki 95 prosenttia.

Zjuganov epäilee vilppiä

Kommunistijohtaja Gennadi Zjuganovin osuus äänistä oli ääntenlaskennan loppusuoralla 29,44 prosenttia ja liberaalipoliitikko Grigori Javlinskin 5,85 prosenttia. Venäläiset äänestivät sunnuntaina ennenaikaisissa vaaleissa presidentti Boris Jeltsinin seuraajasta. Äänestysvilkkaus nousi liki 67 prosenttiin, ja protestiäänten osuus jäi vähäiseksi. Kaikkia 11 ehdokasta vastaan äänesti vain pari prosenttia uurnillakävijöistä. Zjuganov syyttää kuitenkin vaaliviranomaisia laajasta vilpistä. Zjuganov sanoo, että viidellä vaalialueella vaalitulos on väärennetty kokonaan. Hänen mukaansa kommunistien vaalitarkkailijoita ei päästetty äänestyspaikoille Moskovan alueella eikä Dagestanissa. Venäjän keskusvaalilautakunta on puolestaan arvostellut valtionomistamaa RTR-televisiokanavaa, joka kertoi kahden ovensuukyselyn tuloksista vaikka äänestäminen oli vielä käynnissä.

Sotilaat Putinin puolella Tshetsheniassa

Putin sai lähes kaikkien Tshetsheniassa olevien sotilaiden äänet presidentinvaaleissa. Uutistoimisto Itar-Tass kertoi Venäjän puolustusministeriön tietoihin nojautuen, että 98 prosenttia venäläissotilaista äänesti Putinia. Lähes 65 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä Tshetsheniassa. Tähän lukuun sisältyvät alueella olevat venäläissotilaat, siviilit sekä naapurimaahan Ingushiaan paenneet tshetsheenipakolaiset.
(MTV3-STT-Reuters-AFP-Itar-Tass)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.