Mainos

Putinille yhä enemmän Jeltsinin tehtäviä

Venäjän pääministeri Vladimir Putin on peruuttanut matkansa Venäjän Kaukoitään, koska presidentti Boris Jeltsin on pyytänyt häntä jäämään Moskovaan Itsenäisten valtioiden yhteisön (Ivy) tulliliiton kokoukseen, kertoi uutistoimisto Itar-Tass tänään.

Ranskalaisen uutistoimisto AFP:n mukaan Putin edustaa Jeltsiniä myös Oslossa ensi kuussa pidettävässä korkean tason Lähi-idän kokouksessa. AFP kertoi Itar-Tassiin viitaten, että Jeltsin oli kutsuttu Oslon kokoukseen, joka pidetään Israelin edesmenneen pääministerin Yitzhak Rabinin muistoksi 1. ja 2. marraskuuta.

Rabin murhattiin 4. marraskuuta 1995. Rabinin muistokokoukseen saapuvat mm. Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton, Israelin pääministeri Ehud Barak ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat. Myös presidentti Martti Ahtisaari osallistuu siihen.

Putin on käytännössä hoitanut suuren osan presidentin tehtävistä aina siitä lähtien kun hänet nimitettiin pääministeriksi 9. elokuuta. Jeltsin puolestaan on ollut yhä enemmän pois julkisuudesta.

Presidentti ei osallistunut Helsingissä perjantaina pidettyyn EU:n ja Venäjän huippukokoukseen, vaan Putin oli hänen tilallaan.

Jeltsin vakuutti tänään antavansa täyden tukensa pääministerilleen. Jotkut venäläiset lehdet ovat viime päivinä kirjoittaneet, että pääministereihinsä tunnetusti nopeasti väsyvä presidentti olisi nyt erottamassa Putinia.

-Väitteet, joiden mukaan Kreml suhtautuisi pääministeriin viileämmin ovat valetta, Jeltsin sanoi. Hän vastasi toimittajien kysymyksiin juuri ennen kun hänen oli määrä keskustella Tshetsheniasta Putinin kanssa.
(MTV3-STT-Itar-Tass-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.