Mainos

Puukot heiluivat välienselvittelyssä temppelissä Wienissä

Ainakin yhdeksän ihmistä haavoittui Sikhi-temppelissä tapahtuneessa välienselvittelyssä Itävallan pääkaupungissa Wienissä. Ensimmäisten tietojen mukaan kahakassa olisi loukkaantunut peräti 30 ihmistä.

Aseistautunut kuuden henkilön joukko tunkeutui temppeliin puoli kahdelta paikallista aikaa. Yhdellä tunkeutujista oli ase, muilla puukot, jotka he kaivoivat esiin temppeliin astuessaan. Poliisin mukaan joukko vastusti temppelissä järjestettyä seremoniaa.

Temppelissä olleet onnistuivat kukistamaan tunkeutujat, jotka myös haavoittuivat tilanteessa vakavasti. Yksi hyökkääjistä on kriittisessä tilassa. Haavoittuneet toimitettiin kolmella helikopterilla useisiin eri sairaaloihin.

Wienin poliisin mukaan kaikki tapauksesta epäillyt on pidätetty.

Kaikkiaan temppelissä oli tapahtumaan aikaan noin 200 henkilöä.

(MTV3-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.