Mainos

Raju talvimyrsky vaikeuttaa Yhdysvaltain joulunviettoa

Voimakas talvimyrsky on raunioittanut monen amerikkalaisen joulusuunnitelmat. Keskilännessä Texasista Pohjois-Dakotaan ulottuva myrskyrintama on kylvänyt tielleen tornadoja, sadetta, jäätä ja lunta.

Ainakin kuusi ihmistä on toistaiseksi kuollut myrskyn vuoksi, ja sääolojen on ennustettu olevan pahimmillaan jouluaattoiltana.

Minnesotan osavaltioon on jo julistettu hätätila, sillä luvassa on ainakin puoli metriä lunta ja tuulten ennakoidaan yltyvän 20 metriin sekunnissa. Illinoisis'n Chicagossa tuhannet ihmiset ovat jumissa lentokentillä ja satoja lentoja on peruutettu.

Kyseessä on jo toinen raju talvimyrsky lyhyen ajan kuluessa, ja lentoyhtiöt ovat yrittäneet saada viime viikonvaihteessa jumiin jääneet matkustajat perille. Uusi myrsky vei monelta lopullisesti toivon päästä määränpäähänsä jouluksi. Lisäksi monilla alueilla sähköt ovat yhä poikki edellisen myrskyn jäljiltä.

Rajuilma on romuttanut monen yhdysvaltalaisen jouluostoskaavailut, sillä jouluaatto on Yhdysvalloissa vanhastaan vilkas ostospäivä. Viranomaiset ovat pyytäneet monin paikoin ihmisiä pysymään kotonaan, koska liikkeelle lähtö voi olla vaarallista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.