Mainos

Rajun hiekkamyrskyn kuolonuhrien määrä nousi – uudesta myrskystä varoitus

Iranissa viranomaiset ovat varoittaneet, että Teheraniin voi iskeä jälleen uusi hiekkamyrsky.

Eilisen rajun hiekkamyrskyn kuolonuhrien määrä nousi tänään viiteen.

Hiekkamyrsky peitti kaupungin pimeyteen noin 15 minuutin ajaksi pahimpaan ruuhka-aikaan ja pakotti tuhannet ihmiset juoksemaan suojaan.

– Yksi loukkaantuneista, joka joutui sairaalaan kun häneen osui myrskyn lennättämää romua,  menehtyi tänään vakaviin vammoihinsa, IRNA-uutistoimisto kertoo.

Kovimmillaan yli 30 metrin sekuntinopeudella puhaltanut tuuli kaatoi puita ja lennätti mukanaan painavaa romua pitkin katuja sekä päin autojen tuulilasia.

Kuolonuhrien lisäksi myrskyssä loukkaantui liki 30 henkilöä, loukkaantumisista noin 10 sattui liikenteessä.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.