Mainos

Rankkasade nosti puolitoistametrisen tulvan Walesissa

Walesissa tuhatkunta ihmistä joutui viikonvaihteessa siirtymään turvaan äkkiä nousseiden tulvien alta.

Brittimedian mukaan viranomaiset evakuoivat eilen alueen asukkaita kodeistaan ja lomalaisia asuntovaunukylistä. Evakuoidut olivat edelleen sunnuntaina epätietoisia siitä, milloin pääsevät palaamaan takaisin.

Rankkasateiden aiheuttamat tulvat koettelivat etenkin Ceredigionin aluetta Länsi-Walesissa. Vettä saatiin paikoin vuorokaudessa yhtä paljon kuin yleensä koko kesäkuun aikana.

Kaatosateet nostivat jokivesien pintaa, ja vesi tulvi laaksojen kyliin. Joissakin kylissä oli puolitoista metriä vettä.

Tulva ei tiettävästi vaatinut uhreja, mutta paikallisen poliisin mukaan kolme ihmistä tarvitsi hoitoa pieniin vammoihin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.