Mainos

Raportti: Ateisti joutuu monissa maissa jopa kuolemanvaaraan

Ateistit kohtaavat useissa maissa syrjintää ja vainoa, kertoo tuore raportti. Pahimmillaan uskonnottomuudesta voi joutua hengenvaaraan.

Tutkimuksen teki Kansainvälinen humanistinen ja eettinen liitto (IHEU), joka selvitti ateistien asemaa noin 60 maassa. Vaarallisimpia ateisteille ovat islaminuskoiset maat.

Ainakin seitsemässä maassa ateismi tai valtauskonnon hylkääminen voi johtaa jopa kuolemanrangaistukseen. Näitä maita ovat raportin mukaan Afganistan, Iran, Malediivit, Mauritania, Pakistan, Saudi Arabia ja Sudan. Myös esimerkiksi Egyptissä ja Indonesiassa ateististen näkemysten esittäminen on kielletty tai tiukasti rajoitettu lailla.

Euroopan maita ja Yhdysvaltoja raportti huomauttaa siitä, että niiden käytännöt voivat suosia tiettyjen uskontokuntien edustajia.

Raportti julkaistiin tänään YK:n ihmisoikeuksien päivänä, jota vietetään vuosittain YK:n ihmisoikeuksien julistuksen hyväksymisen vuosipäivänä.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.