Mainos

Ratkaiseeko Sandy-myrsky Yhdysvaltain presidentinvaalit?

Presidentti Barack Obama ja republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romney ovat molemmat keskeyttäneet vaalikampanjansa hirmumyrsky Sandyn aiheuttaman kansallisen katastrofin vuoksi.

Molemmissa leireissä päätöstä keskeyttää kampanjointi vain viikkoa ennen tiukkoja presidentinvaaleja on jouduttu punnitsemaan tarkkaan.

Viime hetken aggressiivinen kampanjointi voi tuoda ehdokkaille ratkaisevia ääniä äärimmäisen tiukassa vaalitaistossa.

Toisaalta kampanjoinnin jatkaminen voi myös kääntyä tekijäänsä vastaan: vaalityön tekeminen keskellä kansakunnan kaaosta voi luoda varsin röyhkeän ja epäpresidentillisen vaikutelman, kirjoittaa New York Times.

Lehden mukaan molemmat ehdokkaat päätyivät keskeyttämään kampanjatyönsä keskusteltuaan neuvonantajiensa kanssa.

Moni politiikan asiantuntijoista on yleisesti sitä mieltä, että Obama hyötyy Romneya enemmän Sandy-myrskyn aiheuttamasta poikkeustilasta Yhdysvalloissa.

Obamalla on Yhdysvaltain presidenttinä mahdollisuudet tehdä nyt suuria ja vastuullisia päätöksiä, joilla kansakunta johdatellaan kriisiaikojen läpi. Näin hän toimi esimerkiksi julistaessaan New Yorkin ja New Jerseyn osavaltiot katastrofialueiksi.

Tällaista julkista ja ritarillista vastuunkantoa Romney voi katsella vain sivusta.

Toisaalta Obama on todellisessa pulassa, mikäli Sandy-myrskyn vaatimien kuolonuhrien määrä nousee suureksi tai yhteiskunnan peruselementtejä - kuten sähköverkkoja - ei saada palautettua pikaisesti tuhoalueille. Tällainen tilanne johtaisi useiden asiantuntija-arvioiden mukaan siihen, että viikon päästä Yhdysvaltain presidentinvaalivoittoa juhlii Mitt Romney.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.