Mainos

Reuters: Taleban-liike valitsi uuden johtajan

Taleban-lähteiden mukaan liikkeen uudeksi johtajaksi on valittu Akhtar Mohammad Mansour, kertoo uutistoimisto Reuters.

Mansour on toiminut Afganistanissa liikkeen varajohtajana. Kahden Talebanin johtoon kuuluvan lähteen mukaan asia on määrä vahvistaa myöhemmin.  

Afganistanin tiedustelupalvelu kertoi eilen, että Taleban-liikkeen aiempi johtaja mullah Omarin olisi kuollut kaksi vuotta sitten. Taleban ei ole myöntänyt asiaa.

Afganistanin tiedustelupalvelun mukaan hän kuoli sairaalassa Karachin kaupungissa Pakistanissa "salaperäisissä olosuhteissa". Osa lähteistä kertoo hänen kuolleen sairauteen.

Pakistan kertoi tänään, että huomiseksi suunniteltuja Afganistanin hallituksen ja talebanien rauhanneuvotteluita lykätään. Pakistanin mukaan syynä ovat mullahin kuolemasta johtuvat epäselvyydet.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.