Mainos

Itar-Tass: Valion tilejä käytetty pankkipetokseen

Valion toimipisteitä on ratsattu tänään Pietarissa. Viranomaisten mukaan ratsaaminen tehtiin rikostutkinnan takia, eikä sillä ole mitään tekemistä Valion toiminnan kanssa.  

Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan viranomaiset epäilevät rikollisjoukon tehneen yli 45 miljoonan ruplan eli noin miljoonan euron petoksen ja peittäneen jälkensä siirtämällä rahoja yli 20 yrityksen tileille. Yksi yrityksistä on Valio.

Valiolta kerrottiin aiemmin yhtiön olevan tietoinen siitä, että toimipisteellä tapahtuu jotain. Tuolloin he eivät osannet kertoa asiasta enempää.

Valion Venäjän-yksiköstä täsmennettiin tiedotteessa iltapäivällä, että se toimii täysin maan lakien mukaan. Se on myös valmis toimittamaan viranomaisille kaiken tarvittavan tiedon.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.