Mainos

Riian supermarketissa taas uusi romahdus

Riian turmamarketissa tapahtui lauantaina uusi romahdus. Siinä ei kuitenkaan kukaan loukkaantunut, kertoivat pelastusviranomaiset. 

Yli kaksi vuorokautta kestäneet pelastustyöt keskeytettiin lauantai-iltana ja niitä jatketaan jälleen sunnuntaiaamuna. Keskeytykseen päädyttiin, koska pelastustyöntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi harkitaan teknisiä ratkaisuja. 

Tähän mennessä marketin raunioista on löydetty jo 54 kuollutta. Kolmisenkymmentä ihmistä on sairaalassa. 

Latvian presidentti Andris Berzins kehotti kovasanaisesti tehostamaan tutkimuksia. Hänen mukaansa kyse on pikemminkin joukkomurhasta kuin onnettomuudesta. 

Presidentti korosti olevansa lopen kyllästynyt osapuolten vastuun välttelyyn. Hänen mukaansa romahdusta tutkimaan pitäisi perustaa ulkomainen asiantuntijaryhmä, jolla ei ole kytköksiä Latvian rakennusteollisuuteen.      

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.