Mainos

Riitelevät vanhemmat työnsivät vauvan jätepuristimeen – löydettiin useiden roskapussien alta

Yhdysvalloissa yhdeksän kuukautta vanha vauva pelastettiin jätepuristimesta torstaina yöllä Lawrencen kaupungissa Kansasissa. Vauvan tila löydettäessä oli ollut vakava. Tapauksesta uutisoi CNN:n yhteistyökanava KCTV5.

Cindy Quick oli ollut tyhjentämässä mattoimuriaan, kun hän oli kuullut vauvan itkun jätesäiliöstä aamuyöllä kahdelta.

– Ryhdyin heittelemään roskapusseja, koska kuulin hänen itkevän.

Quickin mukaan 9-kuukauden ikäinen tyttövauva oli hautautunut noin neljän tai viiden roskapussin alle.

– Ötökät olivat purreet häntä. Hän itki. Hän itki hysteerisesti. Vauvalla oli punaiset hiukset ja hänelle oli tehty reiät korviin, Quick kuvaili löytämäänsä vauvaa.

Jerrad Jury oli kuullut Quickin avunhuudot ja auttoi pelastamaan vauvan jätepuristimisesta. Mies oli toimittanut vauvan sairaalaan hoitoon huomattuaan tämän loukkaantuneen.

– Hänellä oli kuivunutta verta nenässään ja melkoinen kuhmu päässään, Jury kertoi.

Vauva oli sairaalaan toimitettaessa vakavassa kunnossa.

Naapuri: Vanhemmilla jatkuvia riitoja

Poliisi on kieltäytynyt kommentoimasta vauvan vanhempia koskevia kysymyksiä. Naapureiden mukaan vauvan oli työntänyt jätepuristimeen äidin kanssa riidellyt mies.

– Äiti ja isä olivat riidelleet, mikä tuntui olevan heille jokapäiväistä. Toivon, että vauva saa nyt oikeutta, naapuri kommentoi.

 Avustusjärjestöt kiirehtivät tapahtuman jälkeen muistuttamaan, ettei kenenkään tarvitse hylätä vauvaa epätoivoisissakaan olossa. Kansasissa vanhemmat voivat jättää alle 45 päivää vanhan vauvan Safe Haven -asetuksen* myötä ilman pelkoa syytteistä.

– Jos joku joutuu epätoivoiseen tilanteeseen, on vauvan hylkäämiselle kuitenkin vaihtoehto. Kenenkään ei tarvitse hylätä vauvaansa. He voivat viedä vauvan Safe Haven-pisteelle, äitiysjärjestöä edustava Anne Biswell kommentoi.

*korjattu

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.