Mainos

Ristiriitaisia tietoja Israelin vetäytymisestä

Israelin pääministeri on ilmoittanut sotilasoperaation jatkuvan toistaiseksi.

Shimon Peres

Israelin pääministeri Ariel Sharon on ilmoittanut armeijan operaation palestiinalaisalueilla jatkuvan "kunnes terroristit antautuvat". Sharon antoi lausuntonsa vain tunteja ennen Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin saapumista Israeliin.

Israelin ulkoministeri Shimon Peres (kuvassa) puolestaan sanoi NBC-televisioyhtiölle, että Israelin armeija vetäytyisi muutaman viikon kuluessa.

Lisäksi Israel on Peresin mukaan avoin kuuntelemaan Powellin neuvoja aikataulun suhteen. Peresin mukaan Israel on ottanut vakavasti Yhdysvaltain presidentin George Bushin vaatimuksen välittömästä vetäytymisestä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.