Mainos

Robertson: Euroopan lisättävä sotilasmenoja

Naton pääsihteeri George Robertsonin mukaan Euroopan maiden on lopetettava puolustusbudjettiensa supistaminen ja lisättävä sotilasmenoja.

Roberston kauhistelee sitä, että vaikka Naton eurooppalaisilla jäsenmailla on riveissään kaksi miljoonaa sotilasta, valtiot ovat voimiensa äärirajoilla sijoitettuaan Kosovoon vajaat 50 000 sotilasta.

Robertsonin mukaan Euroopan maiden tulee panostaa erityisesti uudenaikaiseen aseistukseen ja kuljetuskalustoon, jolla joukot saadaan ongelma-alueille ennen kriisin leimahtamista.

Jos sotilasbudjettien leikkauksen edelleen jatkuvat, Euroopan maat eivät voi Robertsonin mielestä taata tulevien sukupolvien turvallisuutta.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.