Mainos

Rock nostatti tunteita Havannassa

Kolumbialainen laulaja Juanes on kerännyt jättiyleisön esiintyessään Kuuban pääkaupungissa Havannassa. Sadattuhannet, jopa miljoona, kuubalaista kerääntyi Havannan Vallankumousaukiolle "rauhankonserttiin", joka televisioitiin useisiin maihin.

Konsertti herätti närää Floridan Miamissa asuvien Kuuban nykyhallintoa vastustavien maanpakolaisten joukossa. Heidän mukaan Juanes antoi konsertillaan hyväksynnän kommunistihallinnolle.

Juanes sanoi ennen esiintymistään, ettei konsertti ole poliittinen. Juanes lauloi Havannassa mm. kappaleen, jossa kerrotaan muutoksen tarpeellisuudesta.

ONKO ROCK POLIITTISTA - HAVANNASSA?

(MTV3-APTN)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.