Mainos

Republikaanien kärkipoliitikko hiillostaa Trumpia: "Äänestäjillä oikeus tietää verotiedot"

Yhdysvaltain republikaanien kärkipoliitikko Mitt Romney varoittaa, että Donald Trump tulisi diskata puolueen presidenttiehdokkaan tehtävästä, koska miljardööri ei ole suostunut julkistamaan veroilmoituksiaan.

Donald Trump sanoo olevansa valmis tuomaan julki verotustietonsa vasta marraskuun presidentinvaalien jälkeen.

Aiemmin itse republikaanien presidenttiehdokkaana ollut Mitt Romney korosti, että nykypäivän äänestäjillä on oikeus tietää presidentiksi pyrkivän verotiedot.

Romneyn mukaan ainoa selitys Trumpin verohistorian salaamiselle on se, että sieltä paljastuisi "epätavallisen kokoinen uutispommi".

Mitt Romney on itsekin monimiljonääri. Hän kuuluu republikaanisen puolueen johtokaartiin, joka on liki epätoivoisesti etsinyt Trumpille vielä vastaehdokasta puolueen ehdokaskisaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.