Mainos

Rosatom torjuu väitteet laiminlyönneistä Sosnovyi Borissa

Venäläinen ydinvoimayhtiö Rosatom torjuu väitteet laiminlyönneistä venäläisen Sosnovyi Borin voimalan uusien reaktoreiden rakentamisessa.

Rosatom kertoo, että konserniin kuuluva Rosenergoatom on teettänyt erikoistarkastuksen turvallisuudelle tärkeimmistä hitsiliitoksista. 

Rosatomin mukaan tarkastus on osoittanut, että hitsaustyö on tehty laadukkaasti sekä ohjeiden että teknillisten vaatimusten mukaisesti.  
Epäilyt reaktoreiden turvallisuudesta nousivat maaliskuussa, kun rakennustöihin osallistunut Viktor Aleinikov julkaisi avoimen kirjeen Sosnovyi Borin työmaalla esiintyneistä vakavista puutteista ja rikkomuksista. 

Sosnovyi Borin reaktoreita rakentaa venäläinen Titan-2, joka on pääurakoitsijana myös Fennovoiman hankkeessa.

Hanhikiven ydinvoimalan laitetoimittaja on Rosatom. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.