Mainos

Roskapoliisi iskee Ruotsissa

Ruotsin roskakuri on pettänyt pahasti ja kierrätysjätetteen kerääjät ovat turvautuneet koviin keinoihin.

Kierrätystä hoitava yhtiö on palkannut eläkkeelle jääneitä poliiseja vakoilemaan kierrätysastioiden asiakkaita. Väärien roskien heittäjistä otetaan valokuvia, joiden perusteella rötöstelijät tuomitaan oikeudessa.

Roskapoliisin toiminnasta on saatu lupaavia tuloksia mm. Norrköpingissä. Tilanne parani sen jälkeen kun kierrätysyhtiö palkkasi syyttäjän virasta eläkkeelle jääneen Stig Janssonin koordinoimaan roskapoliisitoimintaa.

Tuntipalkkaisia roskapoliiseja liikkuu Ruotsissa jo parikymmentä ja toiminta laajenee koko ajan. -Olemme kääntyneet entisten poliisien puoleen saadaksemme töihin oikeanlaatuista väkeä. Heidän on osattava dokumentoida näkemänsä. Heidän on oltava puolueettomia ja tiedettävä, mitä mahdollinen rikosilmoituksen tekeminen poliisille edellyttää, laki- ja turvallisuuskonsultti Stig Jansson Förpackningsinsamlingen -yrityksestä kertoo.

Roskapoliisit mm. ottavat rötöstelijöistä valokuvia käytettäväksi todisteena oikeudessa.
Roskaamiseen suhtaudutaan Ruotsissa vakavasti ja rangaistukseksi voi saada sakkoja tai jopa vuoden vankeutta

- Väärää jätettä on löytynyt vaikka kuinka. Olemme löytäneet esimerkiksi kokonaisen puretun keittiön ja hirven teurasjätteet. Olemme löytäneet myös yhdestä tv-kaupasta siivotun varaston. Kauhistuttavan paljon rojua, jonka poiskuskaamisesta ja puhdistamisesta aiheutuu suuret kustannukset, Jansson kertoo.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 03.07.2002).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.