Mainos

Ruokaa ja huopia piiritettyyn syyrialaiskaupunkiin – jo parikymmentä ihmistä kuollut nälkään

Avustuskuljetukset ovat saapuneet piiritettyyn syyrialaiskaupunkiin Madayaan. Syyrian Punaisen Puolikuun mukaan parikymmentä ihmistä on kuollut kaupungissa nälkään. 

Madayaan saapui neljä rekkaa, joissa kahdessa oli lastina ruokaa ja kahdessa muun muassa huopia. 

Syyrian hallituksen ja sen liittolaisen Hizbollah-järjestön joukot ovat piirittäneet Madayaa puoli vuotta. Sen asukkaille ei ole voitu tuoda avustustarvikkeita lokakuun jälkeen.  

Samaan aikaan avustuskuljetukset pääsivät perille myös kahteen piiritettyyn kylään, Foahiin ja Kefrayaan, pohjoisessa Idibin maakunnassa, kertoi BBC. Kuljetuksista oli päästy sopuun sotivien osapuolten kesken. Foahia ja Kefrayaa piirittävät puolestaan kapinalliset. 

Myös näissä kylissä tilanne on erittäin vaikea. Niiden noin 20 000 asukasta ovat olleet loukussa maaliskuusta lähtien.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.