Mainos

Ruotsalaiset eläinaktivistit kuvasivat raadeltuja minkkejä

Ruotsissa eläinoikeusjärjestön julkaisemat salakuvat minkeistä ovat herättäneet julkisen keskustelun turkiseläinten kohtelusta.

Djurrättsalliansen-järjestön kuvissa näkyy sairaita ja loukkaantuneita minkkejä, joista osalla on suuria avohaavoja. Kuvat viittaavat siihen, että minkit raatelevat toisiaan jopa hengiltä vankeudessa.

Djurrättsalliansen on vuoden aikana kuvannut eläimiä salaa noin viidellätoista turkistarhalla. Ruotsissa minkkejä kasvattaa 75 turkistarhaa.

Ruotsin turkiseläintuottajien keskusliiton mukaan kuvien perusteella ei voida tehdä yleistyksiä turkiseläinten hyvinvoinnista tarhoilla.

Eläinoikeusjärjestöt kampanjoivat voimakkaasti minkkitarhauksen kieltämiseksi Ruotsissa. Kettutarhaus tehtiin jo vuonna 2001 tiukoilla säädöksillä lähes mahdottomaksi.

Ruotsin hallitus valmistelee eläinsuojelulakiin merkittävää uudistusta.

(MTV3 - STT - TT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.