Mainos

Ruotsin Gävlessä ainakin kaksi räjähdystä – kokonainen katu evakuoitu

Ruotsissa Gävlen kunnassa on sattunut ainakin kaksi suurta räjähdystä teollisuusalueella, kertoo Ruotsin media.

Expressenin mukaan räjähdyksiä olisi sattunut useita. Aftonbladet kertoo kahdesta räjähdyksestä.

Niin ikään uutistoimisto TT:n mukaan räjähdyksiä olisi ollut kaksi. Ensimmäinen voimakas räjähdys kuultiin eilen Ruotsin aikaa iltakahdeksan jälkeen ja toinen noin kello 23 Ruotsin aikaa.  

Räjähdyksen aiheuttama teollisuuskiinteistön palo on saatu hallintaan.

Räjähdysten syytä ei toistaiseksi tiedetä. Expressenin mukaan kyseessä olisivat kaasuräjähdykset.

Tuuli voi kuljettaa myrkkykaasuja

Stigslundin asukkaita kehotettiin pysymään sisätiloissa, sillä tuuli on saattanut kuljettaa myrkyllisiä räjähdyskaasuja asuinalueen suuntaan.  

Ainakin yhden kadun asukkaat on evakuoitu ja lisäksi suljettu muita katuja sekä Gävlen ohi kulkeva junarata, joka on kuitenkin jo saatu uudelleen käyttöön. 

Pelastusviranomaiset arvioivat, että uudet räjähdykset ovat mahdollisia, koska rakennuksessa on bensiiniä ja autoja.  

Näringenissä sijaitsevalta teollisuusalueelta nousi räjähdysten jälkeen paksu musta savu.  

Varhaisaamuun mennessä mikään ei viitannut siihen, että räjähdykset olisivat terroritekoja.

Kukaan ei tiettävästi ole loukkaantunut räjähdyksissä.  

Juttua päivitetty klo 3:30: Räjähdyksestä aiheutunut palo on saatu hallintaan ja junarata taas käyttöön.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.