Mainos

Ruotsalaislehti: Hullun lehmän taudin sukulainen tappanut hirviä ja poroja Norjassa

Norjassa on todettu useita hirvieläinten näivetystautitapauksia, kertoo ruotsalainen maatalouslehti ATL.

Tähän mennessä yhden hirven ja neljän poron on vahvistettu kuolleen tautiin.  

CWD-nimellä tunnettu näivetystauti Eviran mukaan kuuluu samaan aivotautiryhmään kuin hullun lehmän tauti. Tauti on Pohjois-Amerikassa melko yleinen. Norjassa tänä vuonna todetut tapaukset ovat kuitenkin ensimmäiset Euroopassa.  

ATL:n mukaan tauti vaivaa pääasiassa poroja.  

Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.  

MTV:n Evirasta tavoittaman asiantuntijan mukaan ei ole havaittu, että tauti voisi tarttua ihmiseen esimerkiksi lihan kautta.

Norjassa porot olivat otsikoissa myös viime viikolla, kun salaman epäiltiin tappaneen satoja poroja.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.