Mainos

Ruotsalaisnainen kehitti koirille turvahäkin kauppojen eteen

Koirat ja etenkin rotukoirat kelpaavat monelle varkaalle. Moni lenkittäjä tuskaileekin, uskaltaako koiraa jättää yksin esimerkiksi kaupan eteen ostostenteon ajaksi. Mikäli ruotsalainen keksintö saadaan tuotantoon, on koiranomistajien murheet poissa.

Ruotsalainen Lena Hallid on suunnitellut koirille oman turvahäkin. Koiraboxi toimii kuten kauppojen säilytyslokerot - kolikko sisään, ovi kiinni ja avaimet mukaan. Häkki on järeästä metallista rakennettu kehikko, jossa ilma kulkee hyvin.

- Minulla oli pari vuotta sitten pieni pentukoira ja kauppareissut olivat hankalia, kun en uskaltanut jättää koiraa yksin kaupan ulkopuolelle. Silloin mietin, miksi koira pitäisi jättää remmikoukkuun kaupan seinään, Hallid kertoo Göteborgs Posten -sanomalehdessä.

Hallidin keksintö pitää koiravarkaat loitolla, mutta viranomaiset ovat penseitä sen käyttöönotolle. Ruotsin lainsäädännön mukaan koiria saa pitää häkissä vain näyttelyissä ja matkustuksen aikana eikä keksinnölle annettu erikoislupaa. Maatalousviranomaiset sen sijaan pelkäävät, että turvahäkkejä käytettäisiin väärin ja esimerkiksi lapsi saattaisi vahingossa lukkiutua sinne. Myös häkkiin jätettyjen koirien turvallisuus kesähelteellä huolestuttaa viranomaisia.

Lena Hallid on kuitenkin toiveikas.

- Päätöksestä voi aina valittaa, hän sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.