Mainos

Ruotsalaispoliitikon toimista kohu: ”Ampui ja söi leijonan sekä kirahvin”

Ruotsissa on noussut kohu metsästyskauppaa pitävän poliitikon toimista.

Ruotsidemokraattien Angelo Vukasovic on tehnyt metsästysretkiä Afrikkaan. The Local -julkaisu kertoo, että metsästysretkistä otetut kuvat ovat raivostuttaneet ihmisiä.

Kuvissa mies poseeraa tappamiensa leijonan, kirahvin ja virtahevon vierellä.

Sosiaalisessa mediassa on kritisoitu, että mies ei tunnu arvostavan eläimiä.

– Olen syönyt 80 prosettia tappamistani eläimistä, myös kuvissa näkyvän leijonan. Kirahvin liha on maukkainta lihaa, jota olen koskaan syönyt ja tulen syömään, toteaa mies Aftonbladetille.

Miehen mukaan kuvat on otettu Etelä-Afrikassa. Hän toteaa, että metsästysretket ovat olleet täysin laillisia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.